Sardinia

Sardinia, Italian villi ja kaunis toiseksi suurin alue (koon puolesta heti Sisilian jälkeen), kelluu läntisellä Välimerellä 200 kilometrin päässä Italian mantereesta omana maailmanaan – 1,6 miljoonan asukkaan saarena, jolla on oma erillinen kielensä (sardinian kieli / sardu, joka on tunnustettu erilliseksi romaaniseksi kieleksi), yli 7 000 salaperäistä pronssikautista nuraghe-kivitornia, joita ei löydy mistään muualta maailmasta, sekä eräitä Euroopan upeimmista rannoista, joiden vesi on niin kirkasta ja turkoosia, että ensikertalaiset luulevat valokuvia aidosti Karibiaksi. Saaren 1 850 kilometrin pituinen rannikko kätkee sisäänsä hämmästyttävää vaihtelua: koillisen Costa Smeralda (Smaragdirannikko) houkuttelee miljardöörejä ja superjahteja Porto Cervon eksklusiivisille rantaklubeille, kun taas itärannikon Oroseinlahti kätkee koskemattomia poukamia – Cala Goloritzé (suojeltu luonnonmuistomerkki 143-metrisine kalkkikivitorneineen), Cala Luna ja Cala Mariolu – joihin pääsee vain veneellä tai vaativia vaellusreittejä pitkin Supramonte-vuorten halki. Etelä tarjoaa pitkiä hiekkarantoja Chiassa ja Villasimiuksessa, joiden turkoosit matalikot sopivat täydellisesti perheille, kun taas La Maddalenan saari (jonne pääsee 20 minuutin lautalla Palausta) muodostaa saariston kansallispuiston vaaleanpunaisine graniittisaarineen ja kristallinkirkkaine vesineen.

Rantojen ulkopuolella Sardinian sisämaa paljastaa täysin erilaisen saaren: karut Gennargentu-vuoret, joilla paimenet hoitavat edelleen laumojaan korkkitammimetsien, villisikojen ja muinaisten paimenperinteiden keskellä; Barbagian alue Nuoron ympärillä, missä sardinialainen identiteetti on syvimmillään ja perinteiset festivaalit (mukaan lukien Mamoiadan aavemaiset Mamuthones-karnevaalimaskit) säilyttävät esikristillisiä rituaaleja; sekä tuhannet nuraghet – salaperäiset mehiläispesän muotoiset kivitornit, jotka nuraginen sivilisaatio rakensi vuosina 1900–730 eaa., ja joista Su Nuraxi di Barumini (UNESCOn maailmanperintökohde) on vaikuttavin ja parhaiten kaivettu esimerkki. Sardinialainen keittiö erottuu ylpeänä Italian mantereen ruoasta: porceddu (myrtillä maustettu, vartaassa paistettu maitoporsas) on saaren nimiannos, culurgiones ovat käsintehtyjä pastanyyttejä, jotka on täytetty perunalla, pecorinolla ja mintulla ja suljettu monimutkaisella tähkäkuviolla, pane carasau (neoliittiselta kaudelta asti leivottu paperinohut näkkileipä) täydentää jokaisen aterian, ja bottargaa (kuivattua kelttikalan mätiä, ”meren kultaa”) raastetaan pastan päälle tavalla, joka vetää vertoja mille tahansa tryffeliruoalle. Saaren Cannonau-viini (Grenache) on keskeinen osa paikallista ruokavaliota ja joidenkin tutkijoiden mukaan syy Sardinian Barbagian Blue Zone -yhteisöjen huomattavaan pitkäikäisyyteen – kyseessä on yksi maailman viidestä alueesta, joilla ihmiset elävät todistetusti pidempään.

Cagliari, etelän tyylikäs pääkaupunki, yhdistää dramaattisen kukkulalla sijaitsevan vanhankaupungin (Castello) ja vilkkaan rantakadun, kun taas luoteisrannikon Alghero on säilyttänyt katalonialaisen arkkitehtuurin ja kielen keskiaikaisen Aragonian vallan ajoilta. Vieraile touko–kesäkuussa tai syys–lokakuussa nauttiaksesi lämpimistä uintikeleistä (24–28°C) ilman elokuun valtavia väkijoukkoja ja hintoja – heinä- ja elokuu ovat kuumia (32–38°C) ja täynnä italialaisia ja eurooppalaisia lomailijoita, mikä nostaa kustannuksia 50–100 %. Vuokra-auto on välttämätön – julkinen liikenne on rajoitettua, ja saaren parhaat kokemukset vaativat joustavuutta piilotettujen poukamien, vuoristokylien ja tienvarsien agriturismo-tilojen etsimiseen, joissa tarjoillaan juhla-aterioita köynnösten peittämien pergoloiden alla.